keskiviikko 20. helmikuuta 2008

3 viikkoa ja pari päivää leikkauksesta

Fysioterapeutti on tavatta ja uudet harjoitteluohjeet saatu. Ainakin kaksi ensimmäistä päivää ovat uudet harjoitukset onnistuneet tuottamaan pientä kipua, varsinkin kun on tarkoitus kääntää kättä sivusuunnassa niin että kyynärpää on kehossa kiinni. Oikea käsi kääntyy näin 90 astetta, vasemmalla alkaa tuntua aika epämukavalta 30 asteen kohdalla. Seuraavat kolme viikkoa treenaankin vain tuohon kolmeen kymppii asti sillä näin neuvottiin. Varmasti joskus ensi viikolla tekisi mieli kuitenkin tehdä enemmänkin.




Kantosidettä en enää käytä paitsi nukkuessa ja liikkuessa ulkona. Liukastuminen voisi johtaa johonkin ikävään, kuin myös unissa häröily.

Kaikki on ainakin tähän asti sujunut täydellisesti, ehkä tästä vielä käsi tulee..