Kyllä alkaa väkisinkin jännittämään. Parin tunnin ajan saa vielä syödä. Ruokaa tosin ei näissä Z-junissa tarjoilla. Matka käy kohti vanhempien kotia, sillä pikkaisen liian aikaisin olisin joutunut Lahdesta heräämään jos sieltä olisin Herttoniemen sairaalaan osastolle 6 halunnut klo 7. ehtiä. Vasemman olkapään tähystysleikkaus on siis edessä. Ei tiettävästi ole mikään maailman riskialttein leikkaus, mutta ainahan joku voi 'mennä vituiks'. Eilen esimerkiksi 'vituiks meni' haukottelu. Tarkoitus oli siis tosiaan vain yksinkertaisesti haukotella, mutta kas kummaa vasen olkapää loksahti hienosti pois paikaltaan. Pari kuukautta se oli tiennyt paikkansa ja olin jo alkanut miettimään, että jos ei sittenkään tarvitsisi leikkaukseen lähteä.
Ensi yönä painuu silmät kiinni viimeisen kerran niin, että tiedän varmasti herääväni yhä edelleen kaksikätisenä. Huomenna juuri ennen leikkausta kun nukutus alkaa puskea päälle ei varmuutta enää ole (ks. 'mennä vituiks'). Pitää vaan jostain löytää se usko moderniin lääketieteeseen ja suomalaiseen osaamiseen. Suomessahan ei ikinä 'mene vituiks' mikään (ks. mikätahansaurheilu). Sormet ristissä ja puoli paniikissa huomista odotellen.
Aika aikaansa kutakin, sanoi pässi kun päätä leikattiin.
