En tiedä mikä oli, mutta nukkuminen ei oikein ottanut sujuakseen. Tunnin välein heräilin ja käsittääkseni jossain vaihessaa tiputin jotain pillereitäkin.
Aamulla puhuin kirurgin kansa. Eipä ollut geneettinen vika tämä sittenkään, vaan ilmeisesti noin 10 vuotta sitten olen olkapääni vaurioittanut lumilautailun yhteydessä. Kirurgi sanoi että tämä on hyvä, sillä on ilmeisesti paljon helpompi korjata tälläisiä juttuja ihan pysyvästi. Tai siis on helpompaa korjata jokin rikki mennyt asia, kuin muotoilla ehjästä muttei täysin toimivasta toimivampi. Aika loogista, eikö? Kuulemma merkkejä kymmenistä tai jopa sadoista 'vituiks menneistä' haukotteluista ynnämuista ei ollut näkyvissä mitään. Mulla on siis varmaan mahtavat regeneraatiogeenit tjms. ;)
Kolmen aikaan tuli isä hakemaan minut pois sairaalasta. Pikkaisen jäi harmittamaan, etten ehtinyt kiittää hoitajia vielä viimeistä kertaa, kun kaikki olivat piilossa jossain.
Pitkin iltaa kivut vain kasvoivat ja kasvoivat ja en oikein tiennyt että mitä olisin lääkearsenaalistani ottanut kun tuli aika lääkeöveriolo jo aikaisemmin päivällä. Äiti ja isä onneksi kestivät valitukseni hermostumatta.
Ensimmäinen päivä on pahin hirressäkin.
